Tarvitaan:- 4 kananmunaa
- 2 dl sokeria
- 1 ½ dl vehnäjauhoa
- ½ dl perunajauhoa
- 1 tl Dr. Oetker leivinjauhetta
- 1 dl maitoa
- 2 rkl Dr. Oetker Vaniljasokeria
- 4 dl vispikermaa
- 2 rkl sokeria
- 1 dl mansikkahilloa tai mansikkasosetta
- 1 dl omenahilloa
- 2 pkt (500 g) Dr. Oetker Sokerimassaa
- ½ - 1 tl Dr. Oetker Punaista elintarvikeväriä
- Dr. Oetker Prinsessa Lillifee koristekuvioita
- Dr. Oetker koristerakeita
- Dr. Oetker Sokerikuorrutetta tai valkoista koristelugeeliä
Tee näin:- Vaahdota kananmunat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.
- Sekoita vehnäjauho, perunajauho ja leivinjauhe keskenään. Lisää jauhot varovasti nostellen vaahtoon.
- Kaada taikina voideltuun irtopohja vuokaan ja paista 175 asteisessa uunissa noin 35 minuuttia. Anna kakun jäähtyä.
- Jaa kakku kolmeen kerrokseen terävällä veitsellä sahaten. Kostuta kakku maidolla, johon on sekoitettu vaniljasokeri.
- Vaahdota kermavaahto ja mausta se sokerilla.
- Aseta alimmainen kakkulevy tarjoilu vadille. Levitä levylle omenahilloa ja kermavaahtoa.
- Lisää toinen kakkulevy ja paina kevyesti. Levitä levylle mansikkahillo ja kermavaahtoa. Säästä osa kermavaahdosta kakun kuorruttamiseen.
- Lisää päällimmäinen kakkulevy. Pyöristä kakun reunoja veitsellä leikaten. Kuorruta kakku kermavaahdolla.
- Sekoita sokerimassaan sopiva määrä punaista elintarvike väriä. Sekoita massaa käsin kunnes väri on tasainen. Voit käyttää halutessasi hanskoja, väri lähtee käsistä saippualla pesten.
- Kauli sokerimassa kakun kokoiseksi pyöreäksi levyksi.
- Nosta levy kaulimen avulla kakun päälle.
Painele kuorrute varovasti käsin kakun päälle ja leikkaa alareuna siistiksi veitsellä. - Kiinnitä koristeet sokerimassalla tai valkoisella koristelugeelillä kakun päälle. Kirjoita syntymäpäiväsankarin nimi kakulle.
|