Lumikuningattaren kääretorttu

10–12 annosta

Taikinaan:

  • 4 munanvalkuaista
  • 1 tl sitruunamehua
  • 2 dl sokeria
  • 2 rkl maissitärkkelystä
  • 1 ps (50 g) Dr. Oetker Mantelilastuja

Täytteeseen:

  • 1 dl kuohukermaa
  • 1 ps Dr. Oetker Kakkumousseaineksia, Vaniljanmakuinen
  • 2 dl maitoa
  • 1 dl maitorahkaa
  • 2 dl omenasosetta tai -hilloa
  • ½ tl kanelia
  • n. 1 rkl sitruunamehua

Tee näin:

  1. Vatkaa munanvalkuaiset ja sitruunamehu kovaksi vaahdoksi.
  2. Lisää siihen sokeri pienissä erissä voimakkaasti vatkaten. Lisää lopuksi vaahtoon maissitärkkelys.
  3. Levitä marenkitaikina uunipellille leivinpaperin päälle. Ripottele päälle mantelilastut.
  4. Paista pohjaa 175 asteessa 15-20 minuuttia, kunnes se on saanut vähän väriä. Kumoa paistettu marenkilevy puhtaan leivinpaperin päälle ja anna jäähtyä.
  5. Vaahdota ensin kerma. Yhdistä kakkumousseainekset ja maito ja vatkaa seos kuohkeaksi sähkövatkaimella.
  6. Sekoita keskenään rahka, kermavaahto ja vaniljamousse.
    Sekoita omenasoseeseen kaneli. Jos omenasose on kovin mietoa ja makeaa, lisää joukkoon hiukan sitruunamehua makua antamaan.
  7. Levitä marenkipohjan päälle omenasose ja sen päälle mousseseos.
  8. Kääri torttu varovasti rullalle ja jäähdytä.

VINKKI:


Tarjoile torttu hyvän kahvin tai makean kuohuviinin kanssa.

Vaikeustaso:

Vaikeustasot:
Helppo
Keskitaso
Vaativa