Noin 10 annostaTarvitset:- 4 munaa
- 1 1/2 dl sokeria
- 1 dl vehnäjauhoja
- 1 dl Dr. Oetker Mantelijauhetta tai Dr. Oetker Kookoshiutaleita
- 2 tl Dr. Oetker Leivinjauhetta
Täyte:- 3 Dr. Oetker Liivatelehteä
- 1 dl vispikermaa
- 100 g maitorahkaa
- 1-2 dl vadelmia, mustaherukoita, puolukoita tai muita marjoja tai marjasekoitusta
- 1 dl kinuskikastiketta
- 1 tl Dr. Oetker Vaniljasokeria
- 2 rkl vettä
Pinnalle:- 1 dl vispikermaa
- 1/2 dl kinuskikastiketta
- 1 tl Dr. Oetker Vaniljasokeria
- Dr. Oetker Mantelilastuja
- tuoreita marjoja
Tee näin:- Vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.
- Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet.
- Levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille ja paista 225 asteessa noin 7 minuuttia.
- Kumoa torttulevy leivinpaperille ja nosta päälle keittiöpyyhe.
- Laita liivatteet likoamaan reiluun määrään kylmää vettä.
- Vaahdota vispikerma ja vatkaa joukkoon maitorahka. Sekoita joukkoon kevyesti marjat, kinuskikastike ja vaniljasokeri.
- Kuumenna vesi kiehuvaksi esimerkiksi juomalasissa mikroaaltouunissa ja liuota joukkoon vedestä puristetut liivatteet.
- Sekoita liivateneste ohuena nauhana täytteeseen koko ajan sekoittaen. Laita täyte hetkeksi jääkaappiin jähmettymään.
- Levitä hieman jähmettynyt täyte torttulevylle ja kääri torttu rullalle.
- Vaahdota vispikerma ja sekoita joukkoon kinuskikastike ja vaniljasokeri.
- Levitä seos kuohkeaksi kääretortun pinnalle.
- Paahda mantelilastut kuumalla pannulla koko ajan käännellen.
- Koristele torttu tuoreilla marjoilla ja paahdetuilla mantelilastuilla.
|