
Annikan ja Martin yllätyskakku
Näytä tuotteet
Sekoita kuivat aineet keskenään. Nypi joukkoon rasva käsin. Kaada joukkoon maito ja sekoita. Jaa taikina kolmeen 20cm halkaisijaltaan pyöreään alumiinivuokaan, jotka on vuorattu leivinpaperilla. Leivinpaperi on leikattu pohjiin erikseen pohjalle ja sivuille, jotta paistopinnasta tulee siisti. Paista kakkua 200 asteessa uunin alatasolla noin 30 minuuttia. Pohjia on hyvä siirtää eri paikoilla paiston puolivälissä tasaisen paiston takaamiseksi. Kakut ovat valmiit, kun pinta on kohonnut, kauniin kullanruskea ja alkanut halkeilla. Kumoa kakut nopeasti uunista ottamisen jälkeen. Aseta pohjat irrallisina leivinpaperin päälle jääkaappiin jäähtymään.
Kakkupohjat kostutetaan maidolla täyttäessä (vajaa 5 dl).
Pilko valkosuklaa pienehköksi muruksi leikkuulaudalla ja isolla veitsellä. Laita murut ja kuohukerma lasiseen astiaan, joka kestää kuumuutta. Suklaa sulatetaan kerman joukkoon liedellä vesihauteessa. Kun suklaa on sulanut kaada se laakeaan vuokaan leivinpaperin päälle. Mahdollisimman ohut kerros nopeuttaa ganachen jäähtymistä. Aseta ganache jääkaappiin. Ganachen pitää olla jääkaappikylmää, jotta se vatkautuu. Vatkaa ganache käsivatkaimella jämäkäksi vaahdoksi. Ylivatkausta pitää varoa, ettei seos erotu.
Mittaa valkuainen ja erikoishieno sokeri yleiskoneen kulhoon. Aloita vatkaus yleiskoneen vispiläpäällä hitaasti, pikkuhiljaa, noin minuutin välein nopeutta lisäten, kunnes kone vatkaa marenkia maksimiteholla. Anna marengin muodostua paksuksi marenkivaahdoksi. Marengin vatkaus kestää noin 10 minuuttia. Hidasta yleiskoneen nopeus keskinopeudelle ja lisää voi nokareina marengin joukkoon noin lusikallinen kerrallaan. Lisää voi kokonaisuudessaan näin pikkuhiljaa. lopeta vatkaus ja käy kulhon reunat nuolijalla läpi. Vatkaa seos tasaiseksi. Huom! Kun voita aletaan lisätä, saattaa seos hetkellisesti erottua. Tästä ei tarvitse huolehtia. Seos vatkautuu kyllä tasaiseksi voita lisätessä. Nyt marenkivoikreemi on valmis ja sen voi värjätä. Kellertävän marenkivoikreemin saa valkoiseksi pienen pienellä tipalla violettia väriä ja sen lisäksi valkoista väriä lisäämällä. Erota kreemistä pieneen lasikulhoon noin 1/5 osa ja värjää tämä osuus vihreällä.
Esivalmistele koristeet. Leikkaa vohvelipaperista lehtimuotoja kuvioleikkureilla. Kaulitse sokerimassa ja stanssaa päälle numerot 1988. Tee kultaisesta tomuväristä maalia vettä tai alkoholia apuna käyttäen ja roiski sokerimassalevyn päälle kultaroiskeita. Leikkaa sokerimassalevystä kakun halkaisijan kokoinen pyöreä pala.
Pullien jäähdyttyä kakun voi koota. Tasoita pullakerrokset leikkaamalla pullista kohonnut osa pois. Kostuta pullapohjia maidolla. Kokoa kakku reunakalvolla vuorattua reunavuokaa apuna käyttäen. Täytekerrosten reunoille pursotetaan kreemiä, keskelle runsaasti valkosuklaaganachea ja rusinoita. Aseta jääkaappiin jäähtymään.
Päällystä kakku valkoisella kreemillä. Leikkaa päälle pyöreä metsänvihreä sokerimassalevy. Levyn ympärille pursotetaan vihreästä kreemistä kranssi. Kranssi koristellaan vohvelipaperilehtikuvioilla ja koristerakeilla.
Reseptin on luonut Mestarileipurit -ohjelman kilpailijat Annika ja Martti.
Inspiroidu
Reseptejä

Riikka ja Reetta, suklaata, suklaata

Anna ja Laura, fantasiakakku

Jonatanin ja Ninnan yllätyskakku

Mustikkatäytekakku

Annika ja Martti, fantasiakakku

Casper ja Taru, makeaa mahan täydeltä
