Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Raasta appelsiini hienolla raastinterällä. Laita kulhoon appelsiinin kuoriraaste, jauhot, kuutioitu kylmä voi ja tomusokeri. Nypi kaikki sekaisin. Lisää kananmuna ja sekoita, kunnes saat taikinasta muotoiltua pallon. Kauli taikina jauhotetulla pöydällä ohueksi. Rullaa taikina kaulimen ympärille ja siirrä vuoan päälle. Painele taikina vuokaspraylla suihkutettuun vuokaan. Pistele pohja haarukalla kauttaaltaan. Laita pohja hetkeksi kylmään. Leikkaa leivinpaperi vuoan kokoiseksi, ja aseta se pohjan päälle. Laita herneet painoksi, jottei pohja kohoa paistaessa.
Paista pohjaa 200 asteisessa uunissa noin 10 minuuttia, tai kunnes pohja on kauniin keltainen pintaväriltään.
Ota herneet ja leivinpaperi pois, ja anna pohjan paistua vielä 10-15 minuuttia.
Laske uunin lämpötila 150 asteeseen.
Laita kulhoon kananmunat, kerma, sokeri, appelsiinimehu, passionpasta ja sekoita hyvin. Laita täyte hetkeksi pakkaseen. Kaada täyte pohjan päälle ja paista 150 asteisessa uunissa 40-45 minuuttia, kunnes täyte on hyytynyt keskeltä. Täyte saa jäädä hieman hyllyväksi.
Laita torttu kylmään.
Kuumenna vesi ja sokeri kattilassa 120-asteiseksi, aikaa kuluu noin 8 minuuttia. Älä sekoita sokerilientä ennen kuin se on 110-asteinen, muuten se voi kristallisoitua.
Erottele valkuaiset keltuaisista.
Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi.
Kaada kuuma sokeriliemi ohuena nauhana valkuaisvaahdon joukkoon vatkaten samalla suurella teholla. Vatkaa kunnes marenki on jäähtynyt huoneenlämpöiseksi.
Laita öljy kylmään, ainakin 2 tunniksi.
Öljyn pitää olla kylmää, muuten kaviaarista tulee sotkuista, eikä se onnistu.
Laita passionpyre ja agar agar kattilaan ja sekoita vispilällä. Anna kiehua keskilämmöllä noin 2 minuuttia, neste saa kuplia. Jäähdytä hetki.
Laita agarsose kastikepulloon ja puristele tippoja varovasti kylmään öljyyn.
Jos sose on liian juoksevaa, anna jäähtyä kylmässä vielä hetki.
Kaada lopuksi kaviaareista siivilän läpi öljy pois.
Huuhtele kaviaarit varovasti kylmällä vedellä ja kuivaa paperilla.
Lisää passionpyre ja tomusokeri kattilaan. Kiehauta kastike. Nosta kattila liedeltä ja jäähdytä kylmäksi.
Koristele sitruunamelissalla ja tarjoile lasista.
Suklaan temperointi:
1. vaihe (lämmitys): 40 astetta
2. vaihe (jäähdytys): 26–27 astetta
3. vaihe (lämmitys): 25–29 astetta
Hienonna suklaa hienoksi veitsellä ja laita kulhoon. Nosta astia mikroon ja käytä mikroa sulatusteholla puoli minuuttia kerrallaan välillä sekoittaen. Jatka tätä kunnes suklaa on 40 asteen lämpöinen. Mittaa lämpötila mittarilla. Nosta kulho suurempaan kulhoon kylmän vesihauteen päälle. Sekoita ja jäähdytä 26-27 asteen lämpötilaan. Nosta kulho takaisin mikroaaltouuniin ja jatka 15–30 sekunnin lämmitystä sulatusteholla 25-29 asteen lämpötilaan.
Ripottele sokeria tortun päälle ja paahda karamellimainen pinta kaasupolttimella. Laita tylla ja italialainen marenki pursotinpussiin ja pursota marenkia tortun reunoille. Ruskista marengin pinta kaasupolttimella. Koristele passionkaviaarilla, suklaakukalla ja sitruunamelissalla.
Reseptin on luonut Mestarileipurit -ohjelman kilpailijat Riikka ja Reetta.
Inspiroidu