
Sara ja Niina, tuulihatut pääroolissa
Mittaa kattilaan vesi, maito, sokeri, suola ja voi. Kuumenna kiehuvaksi. Nosta kattila levyltä ja sekoita heti joukkoon siivilöidyt jauhot. Nosta kattila levylle takaisin ja sekoita niin kauan kunnes taikina alkaa irrota reunoilta ja pohjasta. Anna jäähtyä sen jälkeen hetki.
Lisää joukkoon munat yksitellen kunnolla vatkaimella vatkaten. Vatkaamisen aikana koostumus muuttuu mutta lopuksi massan pitäisi olla pehmeää, sitkeää sekä vähän kiiltävää.
Lusikoi täyte pursotuspussiin ja pursottele pyöreitä tuulihatturenkaita jättäen keskelle aukon. Jätä taikinaa myös churroihin! Paista uunissa n. 20-25min 175 asteessa. Tarkkaile niitä, kunnes tuulihatut ovat hyvin nousseet ja näyttävät melkein valmiilta. Avaa uunin luukku 2-3 sekunniksi ja päästä uunista höyry pois. Pidä tuulihattuja hetki vielä uunissa, kunnes ne saavat hieman väliä. Anna jäähtyä kokonaan.
Sulata valkosuklaa. Vatkaa kerma,tuorejuusto, sulatettu valkosuklaa, vadelmat ja tomusokeri yhteen.
Halkaise tuulihatturenkaat, pursota väliin valkosuklaavadelma täyte ja laita kansi päälle.
Pilko pellille valkosuklaata ja paahda leivinpaperin päällä uunissa 175 asteessa n.5min.
Tomuta tuulihattujen pinta tomusokerilla.
Sitten koristele paahdetulla valkosuklaalla sekä popping candylla tuulihattukiehkuroiden pinta.
Churrojen teko osasta taikinaa
Kaada öljyä reilusti kattilaan. Kuumenna öljy 190 asteiseksi.
Kun öljy on tarpeeksi kuuma, siirrä taikina kestävään pursotuspussiin, jossa on tähtipäinen, n. 11-14 mm tylla. Pursottele taikinapötköt joko lautasella odottamaan ja nostele ne siitä öljyn joukkoon, tai pursottele taikinapötköjä suoraan kuumaan öljyyn. Käytä tarvittaessa saksia apuna, jos pötkö ei muuten katkea.
Paista churroja kuumassa öljyssä, kunnes ne ovat kauniin värisiä. Tähän kuluu aikaa churrojen koosta riippuen n. 2 minuuttia. Nosta churrot ensin talouspaperin päälle, jotta ylimääräinen rasva lähtee pois. Sokeroi churrot vielä hieman lämpiminä mangodipin kanssa.
Sekoita ainekset keskenään.
Reseptin on luonut Mestarileipurit -ohjelman kilpailijat Sara ja Niina.
Inspiroidu
Reseptejä

Riikka ja Reetta, tuulihatut pääroolissa

Anna ja Laura, pähkinä purtavaksi

Eclair-leivokset vaniljatäytteellä ja vadelmakuorrutuksella

Anna ja Laura, tuulihatut pääroolissa

Sara ja Niina, nimikkoleivos

Vadelmakiillekakku
