Flag
PAULA opettaa lapsille kaveritaitoja

Kaveritaidot on PAULA-vanukkaiden vastuullisuuskampanja, jonka sanoma on, ettei yksikään lapsi jää yksin sen takia, ettei hänellä ole riittäviä kaveritaitoja. Kaveritaidot ovat sosiaalisia taitoja, joita täytyy harjoitella pienestä pitäen. Mitä nuorempana harjoittelun aloittaa, sitä paremmin osaa hoitaa sosiaalisia tilanteita.

Jokainen lapsi tarvitsee kavereita kasvun ja kehityksen tiellä. Toiset saavat kavereita helposti, toisille ystävyyssuhteiden solmiminen on työläämpää.

Hyvillä kaverisuhteilla on merkitys lasten kasvulle ja kehitykselle. Meidän aikuisten tehtävänä on tukea lasten kaveritaitoja ja opettaa niitä myös omalla esimerkillä.

Kaveritaidoille on koottu omasivusto. Sivuston tarkoituksen on antaa eväitä eka- ja tokaluokkalaisten opettajille kaveritaitojen opettamiseksi.

Sivuston on tehty yhteistyössä SOS-Lapsikylän kanssa ja sillä haluaa opettaa kaveritaitoja lapsille, jotta kukaan ei jäisi yksin.

Picture - banner 2 image

Millainen kaveri sinä olet? Tee Kaveritesti ja ota selvää.

Tee PAULAn Kaveritaito-testi ja testaa millainen kaveri sinä olet. Klikkaa testin tästä!

Picture - banner 2 image
Millainen kaveri sinä olet? Tee Kaveritesti ja ota selvää.

Tee PAULAn Kaveritaito-testi ja testaa millainen kaveri sinä olet. Klikkaa testin tästä!

kaveritaidot.fi
kaveritaidot.fi

Apuu-chat

Apuu-chat on tarkoitettu 7–12-vuotiaille lapsille tilanteeseen, jossa lapsi kokee olonsa huolestuneeksi, turvattomaksi tai uhatuksi, ja tarvitsee apua. SOS-Lapsikylän ammattilaiset ja koulutetut vapaaehtoiset ovat linjoilla joka päivä klo 9–22 varmistamassa, ettei yksikään lapsi jää ilman apua.

Picture - banner 2 image

CHAT

Apuu-chat 7-12 -vuotiaille lapsille

SOS-Lapsikylän ammattilaiset ja koulutetut vapaaehtoiset ovat linjoilla joka päivä klo 9–22 varmistamassa, ettei yksikään lapsi jää ilman apua.

Picture - banner 2 image

CHAT

Apuu-chat 7-12 -vuotiaille lapsille

SOS-Lapsikylän ammattilaiset ja koulutetut vapaaehtoiset ovat linjoilla joka päivä klo 9–22 varmistamassa, ettei yksikään lapsi jää ilman apua.

Apuu-chattiin
Apuu-chattiin