Kuumenna uuni 200 ºC:seen tasalämmölle tai 180 ºC:seen kiertoilmalle.
Siivilöi jauhot, ruokasooda ja kaakaojauhe kulhoon ja sekoita tasaiseksi.
Sekoita toisessa kulhossa sokeri, vaniljasokeri, maito, öljy, jogurtti ja kananmuna.
Lisää kuivat aineet muutamassa osassa ja sekoita tasaiseksi. Kääntele lopuksi rouhittu suklaa taikinaan. Jaa taikina muffinimuotteihin. Jätä muotteihin 1/3 osa kohoamisvaraa.
Paista uunin keskitasolla 14-20 minuuttia. Kokeile kypsyyttä puutikulla. Jos tikkuun jää taikinaa, se ei ole kypsää.
Hienonna keksit monitoimikoneessa tai morttelin avulla. Vatkaa voi ja siivilöity tomusokeri vaahdoksi. Lisää sitten tuorejuusto ja keksimuru. Vatkaa sähkövatkaimella nopeasti sekaisin. Laita kuorrute pursotuspussiin ja pursota jäähtyneiden kuppikakkujen päälle. Jos kuorrutus on liian pehmeää pursottamiseen, laita se jääkaapissa 10-15 minuutiksi ja yritä sitten uudelleen.
Yhtä kuppikakkua varten tarvitset kaksi isoa keksiä ja yhden pienen. Käytä toista isoa keksiä lepakon naamana. Liimaa keksiin sokerisilmät elintarvikeliimalla ja piirrä hampaat sokerikuorrutteella. Halkaise pieni keksi puoliksi ja liimaa ne elintarvikeliimalla kiinni korviksi. Laita lepakon naama kuorrutteen päälle. Halkaise toinen iso keksi puoliksi ja kiinnitä ne naaman sivuille siiviksi.
Inspiroidu
Cupcake
Cupcake
Cupcake