
Vaahdota sokeri ja munat ilmavaksi vaahdoksi. Sekoita keskenään kuivat aineet, siivilöi vaahdon joukkoon ja sekoita varovasti tasaiseksi.
Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan (halkaisija noin 24 cm). Paista 180 asteessa noin 30 minuutin ajan, anna jäähtyä.
Leikkaa pohja kolmeen kerrokseen. Ota muotilla keskimmäisestä pohjasta pyöreä pala pois (halkaisija 10 cm). Kostuta pohjat mehulla. Vaahdota kerma ja mausta se sokereilla.
Ota noin kolmannes kermasta erilleen ja lisää siihen maitorahka ja marjat. Kokoa kakku vadille. Levitä ensimmäisen pohjan päälle noin puolet täytteestä ja lisäksi toffeekastiketta, mutta jätä keskikohta ilman täytettä.
Nosta reiällinen pohja päälle. Leivitä pohjalle loput täytteestä. Kaada suklaat (tai karamellit) muodostuneeseen koloon. Nosta kansi päälle.
Kuorruta kakku kermalla. Jätä kolmannes kermasta pursotettavaksi. Ripottele koristerakeet kuvan osoittamalla tavalla sateenkaareksi. Pursota loput kermasta pyöreällä tyllalla pilviksi.
Inspiroidu

Täytekakut
Sacherkakku

Täytekakut
Strösselikakku

Täytekakut
Raparperi-porkkanakakku